Jon Ronsonin Julkisesti häpäisty -kirjassa on kiinnostava nosto1800-luvun poliittisesta keskustelusta Yhdysvalloissa, jossa jotkut kannattivat häpeärangaistuksesta luopumista sen julmuuden takia. Joku toivoi jopa fyysistä kipua rangaistukseksi häpeän tuottamisen sijaan. Se oli mainio muistutus siitä, että me ihmiset ei aina mennä eteenpäin vaan me olemme aika taitavia menemään myös taaksepäin.
Mekanismi, jossa aiheutetaan valtava huomiomyrsky yhden ihmisen teon tai sanan seuraksena, ja sitten joukolla vaaditaan häntä pois kaikkialta ilman, että hän saa suunvuoroa, on häpeärangaistus. Varsinkin kun siihen liittyy vielä vapaus käyttäytyä julmasti syytettyä kohtaan eli käyttää tietoisesti loukkaavia sanoja ihmisestä sosiaalisessa mediassa ja ajatella olevansa moraalisesti oikeassa on about sama, kun seistä torin laidalla heittämässä tomaatilla jalkapuussa riippuvaa.
Yksi terävä havainto Fucking Cancelled podcastissa oli, miten seuraus ja rangaistus sanoja käytetään sekaisin. Seuraus on tilannekohtaista, jos käyttäytyy huonosti ystäväänsä kohtaan, voi olla, että ystävä ottaa etäisyyttä. Rangaistus taas on laajempi ja sillä pitää olla joku perusteltu oikeutus kuten pelotevaikutus ja rehabilitoiva tai suojeleva vaikutus.
Tilasta poistamisesta on tullut toimintamalli, jota hyvin harvoin kyseenalaistetaan, ainakaan niissä yhteisöissä, joissa poistamisia tapahtuu. Ilman kriittistä keskustelua valintojen ympärillä siitä on vaarassa tulla ketjutus: et saa olla tässä tilassa, mutta olet kamala ihminen, jonka ei kannattaisi olla missään tilassa. Varoitetaan ihmisiä sinusta julkisesti ja seurataan ulkomaille asti. Jos ihmisen työmahdollisuudet, sosiaalisten verkostojen luominen ja oman minäkuvan luominen uudestaan yritetään estää se ei ole enää vain seuraus. Vaan rangaistus, jossa pitää olla peruste. Eli joku yhteinen hyöty tai iso vältetty haitta.
Tässä on oma purkamisyritykseni siitä, mitä tarkoitusta cancelointi voisi palvella.
Toimiiko cancelointi tai call out väärinkäytösten ennaltaehkäisijänä eli onko sillä pelotevaikutus? Yritän ajatella parhaalla mahdollisella skenaariolla, jossa se on toiminut elokuva-alalla. Ajatusketju meni näin. Harvey Weinstein tuomittiin sosiaalisen median paineen seurauksena. Ehkä se toimii pelotteena toiselle valta-asemassa olevalle tuottajalle olemaan toimimatta samoin. Hmm… Ei riitä. Pitäisi ensin perustella, mitkä olivat ne olosuhteet, jotka loivat Harvey Weisteinin ja perustella, että mikään muu mekanismi ei olisi toiminut. Miksi Yhdysvaltojen elokuva-alalla on harjoitettu vertikaalista integraatiota ja keskitetty valta hyvin pienelle joukolle? Miksi on harjoitettu politiikkaa, joka aktiivisesti heikentää työntekijöiden järjestäytymistä ja suosii vaurauden kertymistä pienelle ryhmälle? Mitä tapahtuu, kun yhdistää päihdekulttuurin, sosiaalisella verkostoitumisella etenemisen ja suuren suuret rahapussit? Voisiko rekrytoinnin rakentaa toisin? Olisiko ollut muita mekanismeja lisätä läpinäkyvyyttä? Miksi Suomi, jossa on vahvemmat ammattiyhdistysliikkeet ja valtiorahoitteisempi elokuva-ala tarvitsi tismalleen saman metoo-liikkeen? Olisiko täällä voitu edistää yhdenvertaisuutta jollakin muulla keinoin, kuin nostamalla yksittäinen ihminen julkisen häpäisyn kohteeksi?
Peloteargumentit ovat muutenkin yleensä puolittaisia. Rikoksia tehdään usein päihteiden vaikutuksen alaisena sekä ”intohimorikoksina” eli jonkun voimakkaan tunneimpulssin seurauksena. Lisäksi pahimmat rikokset ovat järjestäytyneiden rikollisliigojen ammattitoimintaa. Kaikissa näissä on heikko pelotevaikutus. Miksi se olisi vahvempi somehäpeärangaistuksissa?
Toki myös rangaistukset toimivat, jos ne tekevät jostain toiminnasta kannattamatonta, vaikka ne eivät sitä täysin kitkisikään. Niin ehkä oikein avarakatseisella tulkinnalla, sillä voi olla pieni pelotevaikute. Mutta toisin ilmaisten, vaikka metoo-liike toi jotain hyvää, voiko olla, että sen haittavaikutukset jo ylittivät hyödyt? Ongelma kritiikistä vapautetussa someoikeuslaitoksessa on monen asian yhteen sumputtuminen: metoo on yhtä suuri kuin cancelointi ynnä sosiaalinen media ynnä huomiotalous, joka tykkää raukoista raukoista uhreista ja kamalista kamalista pahiksista… YNNÄ hiljaisuus, joka seuraa, kun tuomiot ovat satunnaisia. Itsesensuuri saa vaikenemaan, koska on mahdotonta tietää varmasti, minkä joku subjektiivisella fiiliksellään kokee vääräksi.
Heti ensimmäisten somehäpäisyjen jälkeen olen kysynyt (pelkurina itsekseni), että miksi syytetty ei saa puolustautua? Yhteisön ulkopuolelle sulkeminen on iso juttu, siksi ennen vankeusrangaistuksen toimeenpanoa ihmisellä on yhteensä kolme leveliä riippumattomia tuomioistuimia, joilla tuomiotaan haastaa.
Mutta absoluuttisen pahaksi somessa tai nykyään myös livenä leimattu ihminen, joka halutaan sulkea kaikesta ulkopuolelle, ei saa yhtäkään valituslupaa. Häneen on myös helppo liittää lisäkamaluuksia, koska niitäkään ei kukaan haasta. On myös väsyttävän kliseistä kirjoittaa tämä seuraava, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Mutta cancel ja call out häpäisyissä on vaarassa joutua itse torille ruoskittavaksi, jos ehdottaa, että twiitissä syytetty saattaa olla myös syytön.
Haittavaikutus huutomerkillä on myös, että aikana, jolloin meidän pitää ennätysajassa ratkaista kriisejä, joita ei koskaan ihmiskunnan historiassa olla ratkaistu, kuten mitä tehdä eksponentiaalisesti kehittyvälle tekoälylle ja miten estää luontokato, meillä on siihen täysin kelvoton keskustelukulttuuri. Meidän pitäisi pystyä kriittisesti keskustelemaan kaikesta, purkamaan jokainen asia osiin ja pitää yhtä aikaa ilmassa montaa monimutkaista konseptia ja luoda uutta tietoa.
Erityisesti sillä alalla, joka kannattelee tarinoita hyppysissään. Koska kulttuurin zeitgeistin suunnanmuutos vaatii rajoja rikkovan kulttuurin, jossa sana on mahdollisimman vapaa.
Sen sijaan meillä on keskustelukulttuuri, jossa ihminen, joka rääkäisee voimakkaimmalla tunnelatauksella saa viimeisen sanan.
Harmillista on, että suurin osa cancel-kultturiin kohdistuvasta kritiikistä, johon olen törmännyt, on tullut Jordan Petersonin kaltaisilta hahmoilta, jotka vähättelevät vähemmistöjen kokemaa sortoa. Pitäisi olla tilaa keskustelulle, jossa tiedostetaan historia, joka on asettanut ihmisiä eriarvoiseen asemaan heidän sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa tai etnisen taustansa vuoksi ja samaan aikaan tiedostaa, että yksi muodissa oleva mekanismi, jolla sortoa pyritään kitkemään voi olla toimimaton tai haitallinen. Siksi Fucking Cancelled podcast on ollut niin freesiä kuunneltavaa. Podcastin keskustelijoiden tulokulma on tehdä työtä tasa-arvoisemman maailman eteen ja pitää esillä, että on kammottavaa hyväksikäyttöä, johon pitää puuttua, mutta samaan aikaan sanoa, että cancel-kulttuuri on myrkyllinen järjestelmä, joka itsessään luo olosuhteet hyväksikäytölle.
Kommentare